
Microsoft on ilmoittanut, että aikoo pian lopettaa suositun MSN messengerin käytön vuoden 2013 ensimmmäisen kolmen kuukauden aikana. Yhtiö sanoo yhdistävänsä mese palvelunsa videopuheluista tunnettuun Skypeen. Päätöksen taustana sanotaan käyttäjämäärän laskeminen MSN palvelussa sekä viime vuonna tehty kauppa, jossa Microsoft osti Skypen itselleen yli kuudella miljardilla eurolla.
Lue lisää iltalehden artikkelista
"Mese" on pian historiaa.
Itse käytin tätä sovellusta joskus nuorena tosi paljon, sääli sinänsä, että se yhdistää itsensä Skypeen, mutta jospa siitä tulisi hyvä palvelu jossa olisi molempien parhaat puolet.
Itse luinkin tästä eilen eräästä toisesta lähteestä. Itse lopetin MSN Messengerin käytön melkein kaksi vuotta sitten kun tuli pakollinen päivitys uudempaan versioon, joka pakotti käyttämään omaa oikeaa nimeä nickinä (eli toisin sanoen varsinaiset nickit heitettiin mäkeen). Ennen tuota päivitystä käytin MSN:iä suht paljon. Skype minulla oli jo siinä vaiheessa, mutta tuo päivitys oli vika tikki, ja siten siirryin lopullisesti Skypeen. Omasta mielestäni Skype on kaikin puolin parempi MSN:n verrattuna (mukavan kompaktit chatti-ikkunat kaikki samassa ohjelmassa, paremmat puhelu- ja videopuheluominaisuudet ja ennen kaikkea MAHDOLLISUUS SÄILYÄ ANONYYMINÄ jos haluaa).
VastaaPoistaNyt vain toivotaan, ettei Skypen ulkoasua muokata radikaalisti tai että siitä ei yleensäkään tule toista Meseä. I like my Skype as it is, thank you.
Häh!? Oliko messengerisä jotain hyviäki puolia.
VastaaPoistaeipä juuri kun huomasi että irkkaaminen ja yms. muut palvelut olivat suositumpia.. mutta kyllä minä tuota joskus nuorena käytin paljon kun en ei ollut tietoa muista vaihtoehdoista
VastaaPoista